Joulu on, paradoksaalista kyllä, sekä vuoden kiireisintä, että rentouttavinta aikaa. Aika voi tuntua hupenevan tavallista nopeammin, kun kalenterin täyttävät jouluvalmistelut kuten joulusiivous, joulukorttien lähettäminen, ruoan laittaminen sekä joululahjojen hankkiminen. Mutta se rauhan tunne, joka laskeutuu kun kaikki toimet ovat tehty, on kieltämättä yksi hienoimpia tunteita. Jos sinulla on hieman ylimääräistä aikaa jouluvalmisteluiden keskellä, niin klassinen joulufilmi voisi olla silloin paikallaan. Olemme valinneet kolme modernia klassikkoa, jotka suurin osa teistä on varmasti jo nähnyt, mutta jotka voivat viihdyttää teitä tänäkin vuonna.
The Holiday
Romanttiset komediat ja jouluelokuvat kulkevat yleensä käsi kädessä. Kun lisäät mukaan Jude Lawin näyttelemän karismaattisen Grahamin, saat modernin jouluklassikon, josta löytyy jokaiselle jotakin. Valmistellessaan Lawia hänen roolisuoritukseensa, ohjaaja Nancy Mayers lähetti näyttelijälle listan vanhoista Clark Gablen elokuvista jotka hänen tulisi katsoa. Tämä selittää suuren osan hänen esiintymistavastaan. Hänen hieman huolimaton brittityyli on tosin vastakohta Gablesin klassisille puvuille. Pehmeät villapaidat, huolimattomasti solmitut solmiot ja kaulaliinat tekevät tyylistä niin yksinkertaisen, kuin myös tyylikkään.
Epäonnistuneen uudenvuoden juhlinnan jälkeen päähenkilö Bridget Jones päättää muuttaa koko elämänsä. Hän aikoo lopettaa tupakoinnin, juoda vähemmän ja vihdoin löytää sen oikean. Elokuvan sisältö ei välttämättä täysin täytä jouluelokuvan vaatimuksia, mutta juonessa on kuitenkin joulun tunnelmaa. Colin Firthsin henkilöhahmon kyky yhdistää joulumaiset vaatteet, jotka ovat sekä tavattoman tyylikkäitä, että äärettömän kaameita, oikeuttaa osaltaan elokuvan paikan listallamme. Hänen tyylin tavoitteluun löytyy kaksi eri väylää. Ensimmäinen on ripustaa puku vaatekaappiin ja kaivaa naftaliinista lumiukkoja ja poroja esittävä joulusolmio. Toinen tapa, jota me suosimme, on vetää ylleen tummansininen takki ja harmaa, karkeasti neulottu villapaita sekä kiepauttaa harmaa kaulahuivi rennosti kaulalle.
Väärinymmärrys lentokentällä johtaa siihen, että Kevin on jälleen kerran joutunut eroon vanhemmistaan juuri joulun alla. Kevinille se tarkoittaa sitä, että hän tulee viettämään joulua edeltävät päivät New Yorkissa. Vain luottokortti ja päällystakki mukanaan Kevin matkaa Manhattanin läpi. Elokuva on täynnä New York-romantiikkaa, alkaen klassiseen Plaza hotelliin kirjautumisesta, Rockefellerin Centerin jättimäiseen joulukuuseen sekä jatkuen USA:n isoimpaan leluliikkeeseen FAO Schwarziin joka on uudelleennimetty elokuvassa Duncans Toy Chestiksi. Tämän elokuvan parissa voit hautautua sohvalle ja antautua jouluseikkailulle kaupungissa, joka ei nuku koskaan.
Kiinnostus oikean laatukellon käyttämiseen käy yleensä käsi kädessä tyylitietoisuuden kanssa. Halu käyttää tiettyä mallia herää usein, kun se on nähty joko elokuvassa tai jonkun tunnetun henkilön käyttämänä. Kun olet tykästynyt yhteen tai useampaan kellomalliin, on niiden metsästys usein yhtä jännittävää, kuin lopussa niiden löytäminenkin. Alla annamme muutaman esimerkin kelloista, jotka on nähty julkisuuden henkilöiden kädessä elokuvissa ja on näin ollen herättänyt kiinnostuksen monien kelloista kiinnostuneiden keskuudessa.
Kello, jolla on hyvin erottuva ulkonäkö, sekä suhteellisen hallitseva hintalappu, on Seikon malli Giugiaro SCED035 ”Ripley”, Sigourney Weaverin hahmon mukaan sci-fi klassikossa Aliens vuodelta 1986. Suunnittelija ja aivot tämän hieman futuristisen mallin takana on Giorgetto Giugiaro, joka loi myös muodon legendaariselle autolle DeLorean, sekä muita suunnitelmia sekä Ferrarille että Aston Martinille. Giugiaron muotoilulle tunnusomaista on terävät kulmat, jotka yhdistetään erehtymättömästi rohkeiden kaarien kanssa. Tämä kello perustuu Seikon jo olemassa olevaan malliin 7A28, jonka Giugiaro toimitti karkealla suorakulmaisella paneelilla kellon oikealla puolella. Kellon painikkeet sijoitettiin kellon lyhyille sivuille, joka luo kellolle riisutun ja futuristisen tunteen.
James Bond on monta kertaa kantanut Rolexin Submarineria käsivarressaan ja myös kirjoissa agenttien kerrotaan käyttävän Rolexia. Vuoden 1973 elokuvassa Live and Let Die Roger Moore James Bondin hahmossa käyttää kelloa Rolex 5513, jossa on maalattu tritiumindeksi ja musta kellotaulu. Se, mikä juuri Mooren käyttämässä kellossa oli erityistä, oli että kellokehän merkit olivat pidemmät ja vinommat kuin tavallisesti ja pystyi (ainakin elokuvassa) moottorin avulla sahaamaan köysien läpi.
Jos etsit kelloa, joka todellakin erottuu joukosta, mutta on silti tyyliltään imarteleva oikealla käyttäjällä, suuntaa katseesi Heuerin Monacoon. Tämä kello nähtiin Steve McQueensin kädessä legendaarisessa elokuvassa Le Mans vuodelta 1971. Tämä oli kauan ennen kuin TAG osti osake-enemmistön yhtiöstä. TAG Hauer –logolla varustettuja Monacoja on tietyisti lukuisia, mutta todelliset kelloharrastajat pyrkivät usein löytämään kellon ennen fuusiota. Mikäli haluat käyttää oikotietä, TAG Hauer on julkaissut uusia painoksia, joiden kellotaulussa on vain nimi Hauer.
Pume Suedeja on vaikea löytää. Care of Carl toimittaa!
Teemu K
2024-09-17
Ostaja
2024-08-25
Good customer service in FInland.
Anssi S
2024-09-16
Ostaja
2024-09-05
Vanha tuttu verkkokauppa, jolla hyvät kotisivut ja helppo tilata tuotteita. Viimeinen toimitus tuli taas luvatussa aikaikkunassa.
Markku H
2024-09-16
Ostaja
2024-09-06
Vastasi täysin odotuksia.
Anssi A
2024-09-16
Ostaja
2024-09-05
Hirveen paljon helpommaksi ei ostamista voi tehdä. Paketoinnin ja toimituksen yksityiskohdat erinomainen loppisilaus.
Jukka K
2024-09-16
Ostaja
2024-09-03
Excellent products and service.
Kari K
2024-09-12
Ostaja
2024-09-03
Tuote muuten hyvä ,mutta liian pieni kooltaan .tarkoitus oli vaihtaa tuote ,mutta ,maksu oli jo palautettu
Matti V
2024-09-10
Ostaja
2024-08-16
Nopea toimitus
Antti L
2024-09-09
Ostaja
2024-08-28
Erittäin nopea toimitus!
Heikki N
2024-09-09
Ostaja
2024-08-29
Nopea toimitus, laadukkaat tuotteet. Suosittelen.
Sanna S
2024-09-04
Ostaja
2024-08-25
Nopea ongelmaton toimitus, hyvä tavara.
David V
2024-09-04
Ostaja
2024-08-24
Nopea toimitus.
Jari G
2024-09-02
Ostaja
2024-08-20
Erinomainen! Suosittelen!
Valtteri P
2024-08-29
Ostaja
2024-08-17
Loistava ja nopea palvelu .
Juri K
2024-08-28
Ostaja
2024-08-18
ffffffffffffffff
Juha V
2024-08-21
Ostaja
2024-08-10
Nopea toimitus!
Jussi H
2024-08-15
Ostaja
2024-08-05
Nopea toimitus. Kaikki ok.
Erno H
2024-08-12
Ostaja
2024-08-02
Nopea toimitus ja hyvä hinta.
jukka s
2024-08-09
Ostaja
2024-07-30
Hyvä, laadukas valikoima. Hyvin ilmoitetut vaatteiden mitat, myös kenkien lestin leveys. Nopea toimitus.
Raimo K
2024-08-05
Ostaja
2024-07-25
Nopea ja sujuva
Valtteri K
2024-08-05
Ostaja
2024-07-24
Amazing service
Sameh M
2024-08-05
Ostaja
2024-07-23
Jälleen kerran hyvä ja nopea palvelu.
Jari T
2024-08-01
Ostaja
2024-07-23
Kaikki sujui hienosti. Tilaus tuli nopeasti perille.
Sami R
2024-07-31
Ostaja
2024-07-21
Loistavan nopea toimitus, loistava tuote.
juha K
2024-07-31
Ostaja
2024-07-22
Yritän keksiä valittamisen aihetta mutta kun en keksi...
petteri m
2024-07-31
Ostaja
2024-07-20
Kaikki toiminut aina erinomaisesti :)
Kristian M
2024-07-29
Ostaja
2024-07-18
Nopea palvelu
Mikko S
2024-07-26
Ostaja
2024-07-16
Kaikki vaan toimii superhyvin🔥
Lauri H
2024-07-25
Ostaja
2024-07-16
Kaikki sujui sangen nopeasti sekä mutkattomasti. Teen varmasti lisää ostoksia tarpeen mukaan.
Kimmo T
2024-07-22
Ostaja
2024-07-11
Räätälöimme kokemuksesi!
CareOfCarl.fi käyttää evästeitä ja muuta teknologiaa pitääksemme verkkosivumme luotettavina ja turvallisina, mitataksemme niiden suorituskykyä, tarjotaksemme henkilökohtaisia ostokokemuksia ja personoitua.. Lue lisäämainontaa. Tätä varten keräämme tietoa käyttäjistä, heidän malleistaan ja laitteistaan. Jos valitset ”hyväksy”, hyväksyt tämän ja hyväksyt, että jaamme nämä tiedot kolmansille osapuolille, esim. markkinointikumppaneillemme. Tämä voi tarkoittaa, että tietojasi käytetään Yhdysvalloissa. Mikäli et suostu tähän, käytämme vain tärkeimpiä evästeitä, etkä valitettavasti saa henkilökohtaista sisältöä. Valitse ”muokkaa” saadaksesi lisätietoja ja hallitaksesi vaihtoehtojasi. Voit muuttaa toiveitasi milloin tahansa. Katso lisätietoja tietosuojakäytännöstämme.
HYVÄKSY MUOKKAA
Alta löydät käyttämämme evästeet ja voit tehdä omat valintasi. Voit lukea lisää siitä, miten suhtaudumme evästeisiin täältä ja tietosuojasäännöistämme.
HYVÄKSY
Välttämättömät
Jotkut evästeet ovat välttämättömiä sivuston oikein toimimisen kannalta. Evästeitä esimerkiksi tarvitaan, jotta tuote voidaan lisätä ostoskoriin.
Markkinointi
Käytämme useita erilaisia markkinointievästeitä markkinoidaksemme sekä verkkosivustoa että tuotteita. Evästekäytännöstämme voit lukea lisää tietosuojasäännöksistämme.
Tilastot
Pidämme tilastoja ja analysoimme verkkosivuston toimintaa kehittääksemme ja parantaaksemme sivua esimerkiksi Google Analyticsin avulla.
Käytännölliset
Käytännölliset evästeet parantavat sivuston sisältöä ja toimivuutta. Esimerkiksi ImBox, joka on työkalumme asiakasneuvontaan ja chattiin.
Personointi
Käytämme evästeitä mukauttaaksemme valitut verkkosivuston osat vierailuasi varten. Esimerkiksi toiminto ”Omat mallivaatteeni”.
TALLENNA JA SULJE
Choose your delivery country
{
"SE": {
"content": "Välkommen till vår svenska butik. ",
"usp_list": [
"Fri frakt över 399 kr",
"Fri retur",
"1-3 dagars leverans"
],
"image": "https://www.careofcarl.com/dokument/bibliotek/Image/Bilder/Hemsida/Footer/country_select_SV.png",
"cta": "Välj ditt leveransland",
"button_text": "Byt land"
},
"IE": {
"content": "Welcome to our English store! Here's some specific information for international customers.",
"usp_list": [
"Free Delivery From €30",
"Free returns",
"No customs duties"
],
"image": "https://www.careofcarl.com/dokument/bibliotek/Image/Bilder/Hemsida/Footer/country_select_EU.png",
"cta": "Choose your delivery country",
"button_text": "Change country"
},
"DK": {
"content": "Velkommen til vores danske butik! Her er nogle specifikke oplysninger for Danmark.",
"usp_list": [
"Fri fragt over 299;-",
"Fri retur",
"1-3 dages levering"
],
"image": "https://www.careofcarl.com/dokument/bibliotek/Image/Bilder/Hemsida/Footer/country_select_DK.png",
"cta": "Vælg dit leveringsland",
"button_text": "Skift land"
},
"FI": {
"content": "Tervetuloa suomalaiseen kauppaamme! Tässä on tiettyjä tietoja Suomelle.",
"usp_list": [
"Ilmainen toimitus yli 30€ tilauksille",
"Maksuton palautus",
"Toimitusaika 2-5 pv"
],
"image": "https://www.careofcarl.com/dokument/bibliotek/Image/Bilder/Hemsida/Footer/country_select_FI.png",
"cta": "Valitse toimitusmaasi",
"button_text": "Vaihda maata"
},
"NL": {
"content": "Welkom in onze Nederlandse winkel! Hier is wat specifieke informatie voor Nederland.",
"usp_list": [
"Gratis bezorging vanaf €30",
"Gratis retour",
"Geen inklaringskosten"
],
"image": "https://www.careofcarl.com/dokument/bibliotek/Image/Bilder/Hemsida/Footer/country_select_NL.png",
"cta": "Kies uw bezorgland",
"button_text": "Verander van land"
},
"DE": {
"content": "Willkommen in unserem deutschen Shop! Hier sind einige spezifische Informationen für Deutschland.",
"usp_list": [
"Standardversand frei ab 30 Euro Bestellwert",
"Kostenlose Rücksendung",
"Keine Zollgebühren"
],
"image": "https://www.careofcarl.com/dokument/bibliotek/Image/Bilder/Hemsida/Footer/country_select_DE.png",
"cta": "Wählen Sie Ihr Lieferland",
"button_text": "Land ändern"
},
"AT": {
"content": "Willkommen in unserem österreichischen Shop! Hier sind einige spezifische Informationen für Österreich.",
"usp_list": [
"Standardversand frei ab 30 Euro Bestellwert",
"Kostenlose Rücksendung",
"Keine Zollgebühren"
],
"image": "https://www.careofcarl.com/dokument/bibliotek/Image/Bilder/Hemsida/Footer/country_select_AT.png",
"cta": "Wählen Sie Ihr Lieferland",
"button_text": "Land ändern"
},
"ES": {
"content": "¡Bienvenido a nuestra tienda española! Aquí tienes información específica para España.",
"usp_list": [
"Envío gratuito a partir de 30 €",
"Devoluciones gratuitas",
"Sin derechos de aduana"
],
"image": "https://www.careofcarl.com/dokument/bibliotek/Image/Bilder/Hemsida/Footer/country_select_EU.png",
"cta": "Elija su país de entrega",
"button_text": "Cambiar país"
},
"FR": {
"content": "Bienvenue dans notre boutique française! Voici des informations spécifiques pour la France.",
"usp_list": [
"Livraison gratuite à partir de 30 €",
"Retours gratuits",
"Pas de frais de douane"
],
"image": "https://www.careofcarl.com/dokument/bibliotek/Image/Bilder/Hemsida/Footer/country_select_EU.png",
"cta": "Choisissez votre pays de livraison",
"button_text": "Changer de pays"
},
"IT": {
"content": "Benvenuti nel nostro negozio italiano! Ecco alcune informazioni specifiche per l'Italia.",
"usp_list": [
"Spedizione gratuita oltre 399 kr",
"Reso gratuito",
"Nessun dazio doganale"
],
"image": "https://www.careofcarl.com/dokument/bibliotek/Image/Bilder/Hemsida/Footer/country_select_EU.png",
"cta": "Scegli il tuo paese di consegna",
"button_text": "Cambia paese"
},
"NO": {
"content": "Velkommen til vår norske butikk! Her er litt spesifikk informasjon for Norge.",
"usp_list": [
"Fri frakt over 399,-",
"Fri retur",
"1-4 dagers levering"
],
"image": "https://www.careofcarl.com/dokument/bibliotek/Image/Bilder/Hemsida/Footer/country_select_NO.png",
"cta": "Velg ditt leveringsland",
"button_text": "Bytt land"
}
}