Jens Lapidus kirjastaan Rahalla saa, kirjoituskrampeistaan ja pehmentyneestä pukeutumistyylistään

On utuinen keskiviikkoaamu, kun ajamme Värmdön kapeita teitä kohti Jens Lapiduksen kesäasuntoa. Päivää ennen saimme tietää, että tulisimme todennäköisesti tarvitsemaan nelivetoa ajomatkan viimeiselle osuudelle. Sen ei pitäisi olla ongelma vuokraamallemme XC90 autolle, joka on lastattu täyteen Kiton tuotteita tulevaa valokuvaussessiota varten. Auton ikkunan ulkopuolella vilahtaa punainen torppa ja vanha tila, ja peuroja laiduntaa siellä täällä. Kun käännymme mökille johtavalle tielle, näemme pian modernin puusta ja betonista rakennetun kesähuvilan, jonka suuret lasi-ikkunat ovat suunnattu vettä ja mäntyjä kohti. Täydellinen paikka kirjojen kirjottamiselle, mietimme. Kun olemme ajaneet jyrkän mäen huipulle ja parkkeeranneet automme, Jens ilmestyy ovelle ja kysyy hymyillen, että sujuiko matka hyvin. Siirrymme sisälle ja ripustettuamme takkimme naulakkoon saamme esittelykierroksen talossa, jonka suunnittelijaksi paljastuu palkittu arkkitehtitoimisto Arrhov Frick.

Jensilla menee hyvin. Debyyttiromaaninsa Rahalla saa (Snabba Cash v. 2006) jälkeen hän on kirjoittanut kuusi romaania, joitakin novellikokoelmia, sarjakuvaromaanin ja erikoispainoksen. Vuonna 2017 hän päätti jättää lakimiehen ammattinsa, ripusti pukunsa lopullisesti naulakkoon ja päätti keskittyä kirjoittamiseen täysipainoisesti. Nykyään hän pukeutuu lähinnä mukaviin asuihin, mutta alleviivaa että käsityö ja laatu ovat edelleen hänen vaatekaappinsa vaatteita yhdistävä tekijä. Istuudumme olohuoneeseen, jossa kaiuttimista kantautuu artistin A36 musiikkia. ”Musiikin kuuntelu on minulle tapa tehdä taustatyötä ja löytää uusia sanoja käytettäväksi kirjoissani” hän sanoo ja jatkaa, ”mutta musiikki on toki myös hyvää”. Keskustelu jatkuu musiikin, kameran salamavalon ja räiskyvän takan säestyksellä.

Aloitit kirjailijan urasi työskennellessäsi kokopäiväisesti korkeasti palkattuna asianajajana. Miten sait kaiken toimimaan?

- Kun kirjoitin Rahalla saa, työskentelin juristina tuomioistuimessa, ja kun kirjoitin Siisti kosto (Aldrig Fucka Upp) ja muut kirjat työskentelin asianajajana. Tein töitä muun muassa Mannheimer Swartlingissa, ja myöhemmin jatkoin työskentelyä vain rikosasioiden parissa. Kun työskentelet lakimiehenä, myyt aikaasi ja laki on erittäin paljon aikaa vievä ammatti. Sinun pitää myös aina olla asiakkaasi saatavilla. Olen ollut pidätysneuvotteluissa jouluaattona ja olen joskus joutunut keskeyttämään jopa lomani auttaakseni asiakastani. Mutta vastatakseni kysymykseen; kirjoittamisesta tuli minulle tapa palautua. Työ vei paljon energiaa, koska minun piti aina keskittyä sataprosenttisesti niin älyllisesti, emotionaalisesti kuin myös sosiaalisestikin. Kirjoittamisesta tuli minulle turvapaikka, joka antoi energiaa vaikkakin välillä se tarkoitti myös myöhäisiä iltoja ja öitä.

Ja nyt seisot tässä useita romaaneja ja novellikokoelmia kirjoittaneena, joista monista on myös tehty sekä elokuvia että tv-sarjoja. Onko kirjoittaminen edelleen yhtä kivaa?

- Sekä kyllä että ei. Rahalla saa oli vain ja ainoastaan hauska kirjoittaa. Minulla ei ollut vielä lapsia ja työskentelin tuomioistuimessa, jonka kautta minulle avautui kokonainen maailma, josta minulla ei ollut vielä aikaisempaa näkemystä. Oli myös erittäin terapeuttista kirjoittaa ja samalla käsitellä monia kauheita asioita, joista sain kuulla työpäivieni aikana. Silloin en vielä tiennyt, että Rahalla saa julkaistaisiin, tai että se päätyisi edes kirjaksi. Kirjoitin iltaisin kaikista asioista, joista sain kuulla päivän aikana tuomioistuimessa, joten kyllä, sen tunteen takaisin saaminen on hankalaa. Kirjoittaminen on myös aina antanut minulle jotain lisää lakimiehenä toimimisen ohella.

2017 jätit lakialan keskittyäksesi kirjoittamiseen täysin. Onko lisääntynyt ajan määrä tehnyt kirjoittamisesta helpompaa vai vaikeampaa?

- Juristin työn jättäminen oli minulle vaikea päätös, jonka tekemistä pitkitin hyvän tovin. Perheen näkökulmasta en ehkä ollut oikein paikallaoleva, kun kirjoitin sekä kirjoja että työskentelin täysipäiväisesti asianajajana. Totuus on, että kirjoittamisesta tuli lopulta työ siinä missä muutkin. Kyse ei ollut vain tietokoneen avaamisesta, vaan työhön sisältyi myös taustatutkimusta, jokaisen kirjan PR:n tekeminen, esittelyt ja niin edelleen. Kummallista kyllä, kirjoittamisesta tuli paljon vaikeampaa erottuani asianajajayhdistyksestä. Muutimme niihin aikoihin Mallorcalle, ja istuin siellä kaikki maailman aika käsissäni, jonka olisin voinut käyttää kirjan kirjoittamiseen. En työskennellyt enää asianajajana, ja kaikki voittoa tavoittelemattomat sitoumukseni oli laitettu jäähylle, minulla ei ollut luentoja. Minulla oli maailman vapain elämä ja olisin voinut kirjoittaa kaksi romaania vuodessa, mutta minulla kesti neljä vuotta kirjoittaa Paratiisikaupunki (Paradis City). Nyt uskon, että olen asettunut täyspäiväiseen kirjailijan rooliin. Iso kiitos kuulunee sille, että muutimme takaisin kotiimme Tukholmaan.

Sitten vuoden 2006, kun Rahalla saa julkaistiin, jengikonfliktit Ruotsissa ovat kärjistyneet ja muuttuneet vakavammiksi. Kuinka sinä näet viime vuosina tapahtuneen kehityksen?

- Nykyisen kehityksen ratkaiseminen on the million dollar question, jota kaikki pohtivat tällä hetkellä. Kirjoittaessani Rahalla saa, pystyin juuri ja juuri sisällyttämään kirjaan muutamia ampuma-aseita, koska niitä ei silloin ollut samassa laajuudessa kuin nykyään. Jos kirjoittaisit vastaavan kirjan tämän päivän todellisuuteen viitaten, asia olisi nyt päinvastoin. Tämän kehityksen ratkaiseminen vaatii paljon erilaisia asioita. Osittain tiukempaa lainsäädäntöä, jota alamme nähdä nyt, osittain enemmän poliisivoimia, mutta myös syvempiä yhteiskunnan ponnisteluja, jonka useammat ihmiset alkavat nyt ymmärtää. Kouluihin tulee panostaa, ja meidän on myös yritettävä murtaa segregaatio ja lisätä integraatiota. Valitettavasti tähän ongelmaan ei ole yksinkertaisia ratkaisuja.

Kuinka todennäköistä on, että uusimmassa kirjassasi, Paratiisikaupunki, kuvattu dystopinen skenaario, jossa kiellettyjen alueiden ympärille rakennettiin muureja muun väestön suojelemiseksi, tulee todeksi?

- Kuten sanoit, niin Paratiisikaupunki on dystopia, eräänlainen varoitusmerkki siitä, miten voi käydä, jos kaikki epäonnistuu. Se ei ole prognoosi, vaan pahin mahdollinen skenaario. Sen sanottuani, itse kirjan kirjoittaminen oli erittäin hauskaa, sillä sain mahdollisuuden ajatella vapaasti tavalla, jota en ennen ollut tehnyt. Sain tilaisuuden kuvailla millaista olisi, jos yhteiskunta olisi epäonnistunut. Koska tämän kirjan kirjoittamisessa kesti jonkin aikaa, tilanne todellisuudessa paheni ainakin mitä tulee ampumisiin ja pommi-iskuihin. Minun piti lisätä väkivaltaa entisestään, koska halusin kirjan kuvaavan dystopiaa, en todellisuutta.

Aiheesta seuraavaan. Miten kuvailisit suhdettasi vaatteisiin?

- Paljon kiinnostusta, mutta myös odotuksia. Mielestäni työskennellessäsi asianajajana, sinun pitää myös pukeutua kuin asianajaja. Oikeussali ei ole oikea paikka oman persoonallisen identiteetin esilletuomiselle. Monissa maissa on esimerkiksi tiettyjä vaatteita, joita käytetään vain oikeussalissa, mutta ihan niin jyrkkiä emme ole Ruotsissa. Kun pukeuduin pukuun, pukeuduin myös lakimiehen rooliin. Sitä jättää omat henkilökohtaiset mielipiteensä ja tunteensa kotiin, ja siirtyy ammatilliseen rooliin. Uskoisin, että journalistit jotka haastattelivat minua liittyen kirjaan Rahalla saa, odottivat tapaavansa kirjailijan, mutta koska monet haastattelut tehtiin lounasaikana, niin saavuin aina paikalle tummassa puvussa ja Hermèksen solmiossa, eli ei ehkä niin tyypillisessä kirjailijan asussa.

Onko pukeutumistyylisi muuttunut sen jälkeen, kun sinusta tuli täysipäiväinen kirjailija?

- Myin juurikin kaikki solmioni, joten se ehkä vastaa kysymykseen. Tyylini on ilman muuta muuttunut. Pukeudun nykyään erittäin harvoin pukuihin ja solmioihin. Pukeuduttuani pukuihin joka päivä oikeussalissa istuin yhtäkkiä Mallorcalla pukeutuneena kuluneeseen t-paitaan, shortseihin ja espadrilloihin. Käytin pikkutakkia siellä asuessani kahdesti, joista toinen kerta oli 40-vuotisjuhlat. Sitten toki covid-19, karanteenit ja etätyöskentely ovat johtaneet pehmeämmän tyylin syntymiseen. Pukeudun mieluusti paitatakkiin, t-paitaan ja kiristysnyörillisiin, villasta tehtyihin housuihin.

Rahalla saa -kirjasta on myös tehty suosittu tv-sarja Netflixiin. Miltä tuntui saada oma tv-sarja yhteen maailman isoimpiin striimauspalveluihin?

- Rahalla saa -sarjasta on tullut melkein kuin pieni franchising. Tv-sarjalla on aika vähän tekemistä kirjojen kanssa, mutta tematiikka on sama. Siinä kaksi täysin erilaista maailmaa nivoutuu yhteen. Päätimme melko varhain, että sarja ei tulisi liittymään ensimmäisen kirjan henkilöhahmoon, joka yrittää päästä osaksi yläluokkaa, vaan päätimme kuvata start-up Ruotsia ja alamaailmaa, mikä tuntui relevantimmalta. Tietysti se tuntuu uskomattoman suurelta ja ilahduttavalta, että siitä tuli niin hyvä. Myös pääkäsikirjoittaja Oskar Söderlund ja ohjaaja Jesper Ganslandt tekivät upeaa työtä kanssaluomisessa.

Mitä voimme odottaa toiselta tuotantokaudelta?

- En voi oikeastaan sanoa paljoa, mutta sen mitä olen tähän asti nähnyt näyttää erittäin hyvältä. Käsikirjoituksen olen tietysti jo lukenut, ja uskoisin että kaikki tulevat olemaan samaa mieltä siitä, että toinen tuotantokausi on jopa parempi kuin ensimmäinen. En ole ollut yhtä paljon mukana toisessa tuotantokaudessa, mutta sanoisin että siitä tulee vielä synkempi. Haluan myös sanoa, että kaikki mukana olevat, käsikirjoittaja Oskar Söderlund, tuottaja Nicklas Wicström Nicastro, kaikki näyttelijät ja kaikki kameran takana olevat työntekijät ovat yhtä mieltä siitä, että tämä on enemmän kuin pelkkä tv-sarja. Rahalla saa on tärkeä, sillä se kuvaa Ruotsia tavalla, jota kukaan ei ole ennen tehnyt.

Sinulla on myös työn alla oma tuotantoyhtiösi, joka tulee tuottamaan sisältöä elokuviin ja televisioon.

- Tämä on jotain, jota olen halunnut tehdä jo pitkään, mutta koin tarvitsevani kumppanin, jolla olisi alan kokemusta. Kun olin jankuttanut aiheesta jonkin aikaa edellä mainitulle Nicklas Wikström Nicastrolle, irtisanoutui hän lopulta SF Studioksesta voidakseen investoida tuotantoyhtiöömme Strive Storiekseen täydellä sydämellään. Nicklas työskentelee enemmän operatiivisesti, ja minä työstän ideoita ja hoidan luovaa puolta. Työstämme ideoita elokuviin ja tv:seen, lyhyesti sanottuna.

Mitä tapahtuu seuraavaksi, paitsi Strive Stories ja toinen tuotantokausi sarjaan Rahalla saa?

- Jatkan kirjoittamista ja kirjoitan tällä hetkellä kirjaa, jonka on määrä tulla ulos kesän jälkeen. Erona Paratiisikaupunkiin tätä kirjaa on ollut paljon helpompi kirjoittaa. En ikävä kyllä voi kertoa enempää, muuta kuin että se on Top Dog-sarjan neljäs osa. Lisäksi olen joka tiistai mukana TV4:lla, jossa saan taas ottaa askeleen lakimaailmaan kun toimin lakiasiantuntijana analysoiden erilaisia oikeustapauksia. Nautin siitä, kun saan tehdä erilaisia asioita samaan aikaan, ja sitten on hauska saada aikaa myös tämän tyyppisiin haastatteluihin.