Me Care of Carlilla olemme ylpeitä voidessamme esitellä ainutlaatuisen kenkämalliston, jonka kengät ovat ommeltu käsin legendaarisen Crockett & Jonesin tehtaassa arvostetun ruotsalaisen parkitsimon Tärnsjö Garverin nahasta. Kerromme nyt, kuinka mallisto syntyi.
Teksti: Mikael Vallin
Kuvat: Crockett & Jones & Tärnsjö Garveri
Julkaistu
12.10.2020
Oli lämmin kesäilta kesäkuussa 2019 ja olimme Firenzessä Arno-joen eteläpuolella. Istuimme vaikuttavan toscanalaisen kivitalon puutarhassa ja nautimme illallista Jonesin perheen kanssa. Intensiivinen laulukaskaiden ääni ja Firenzen yö ympäröivät meitä yönsinisen silkkikankaan tavoin. Keskusteluja käytiin Care of Carlin tulevasta 10-vuotisjuhlavuodesta ja eri tavoista juhlistaa tätä tapahtumaa.
Inspiroituneena tästä illasta ja jo pitkään jatkuneista keskusteluista tulimme siihen tulokseen, että halusimme valmistaa malliston laadukkaita Crockett & Jones-kenkiä, joihin on käytetty nahkaa yhdeltä Ruotsin parhaimmalta nahantuottajalta Tärnsjö Garverilta. Kilistimme tälle idealla, josta kaikki pitivät, ja joka iskostui nyt kaikkien osallisten mieleen.
Iltaa seurasi kuukausia kestänyt suunnittelu ja kaikkien osapuolien välillä käydyt keskustelut. Mallisto alkoi saada muotonsa. Kengät suunniteltiin antamaan käyttäjälleen ajattoman tyylikästä eleganssia. Ne tarjoaisivat näyttävää tyyliä, josta huokuu korkea ja pitkäkestoinen laatu sekä erinomainen käsityötaito. Viisi legendaarista Crockett & Jones-mallia valittiin huolella:
Islay,
Pembroke,
Camberley,
Boston ja
Grasmere.
Jonathan Jones muistelee:
”Ensimmäisenä oli löydettävä sopivat nahkatyypit ja keskusteltava vaihtoehdoista sen jälkeen Care of Carlin kanssa. He valitsivat luonnollisen pintanahan kahdessa eri sävyssä. Testipalat tilattiin ja niitä testattiin tuotannossa, jotta voitiin arvioida, kuinka ne käyttäytyivät leikatessa. Valmistimme mallikappaleen kengistä, jotka lähetettiin Care of Carlille hyväksyttäväksi ja malliksi lopputuotteesta.”Tärnsjö Garverilla on runsaasti kokemusta yhteistyöstä monien arvostettujen luksusmerkkien kanssa, jotka valmistavat nahkatuotteita.
”Tämä ainutlaatuinen mahdollisuus toimittaa nahkaa Crockett & Jonesin kaltaiselle yritykselle oli kuitenkin todella jännittävä ja innostava tilaisuus”, kertoo Andreas Drugge, Tärnsjö Garverin toimitusjohtaja keskustellessamme yhteistyön toteuttamisesta. Drugge kuvailee yhteistyötä Crockett & Jonesin kanssa hyvin kiitollisesti:
”Kommunikaatio yritysten välillä on toiminut hyvin sujuvasti ja miellyttävästi”, hän selittää.
Tärnsjö Garveri valmistaa kasviparkittua nahkaa. Heidän vastuullinen tuotteensa valmistetaan erittäin luonto- ja ympäristöystävällisen valmistusprosessin avulla, joten tuote jättää suhteellisen pienen hiilijalanjäljen. Tärnsjö Garveri on valmistanut hienointa ja laadukkainta nahkaa jo vuodesta 1873. Crockett & Jones on taas valmistanut yksiä maailman hienoimpia kenkiä jo vuodesta 1879. Kummallakin yrityksellä on siis jo 140 vuoden kokemus omalta alaltaan.
Jonathan Jones jatkaa:
”Kasviparkittu nahka vaatii erityistä varovaisuutta tuotannossa, sillä se on hyvin herkkä lämmölle. Nahalla on myös erityisiä ominaisuuksia värjäyksen osalta, joten se kestää tavallista pidempään. Nahan leikkaaminen vie myös pidemmän aikaa; Nahan ollessa luonnollisesti parkittu ja värjätty näkyvät siinä selkeämmin eläimen elinaikana nahkaan tulleet rypyt ja uurteet. Tämä vahvistaa kengän luonnetta ja ainutlaatuisuuden tunnetta, mutta se vaatii enemmän tarkkuutta ja osaamista nahan leikkaajalta.” Jokainen Care of Carlin juhlavuosimallistoon kuuluva kenkäpari on siis ainutlaatuinen.
Niin Care of Carl, Crockett & Jones kuin Tärnsjö Garveri omaavat samanlaiset arvot koskien laatutuotteita ja pitkäkestoisuutta. Kaikille on tärkeää kannustus kestävään kulutukseen, jossa tuote valmistetaan, ostetaan ja sitä käytetään ja huolletaan omistautuneesti. Kaiken tämän avulla syntyy kiertotalous, jossa laadukkaista kengistä pidetään hyvää huolta ja ne korjataan suutarin luona sen sijaan, että ne heitettäisiin menemään niiden kuluttua puhki.
Jonathan Jonesin kauniit sanat tiivistävät yhteistyön:
”Tämä on ainutlaatuinen mallisto, jonka varsikengät ja kävelykengät ikääntyvät kauniisti ja tulevat vain mukavimmiksi käyttää tämän tyylisen nahan luonnollisten ominaisuuksien ansiosta. Vakuuttava yhdistelmä brittiläistä ja ruotsalaista käsityötaitoa!” Me Care of Carlilla olemme nöyrästi ylpeitä esitellessämme oman 10-vuotisjuhlavuosimallistomme. Pieni pala historiaa käsintehtyjen miesten kenkien maailmassa.
Mitä pidit tästä artikkelista?