Ilmainen toimitus yli 30€ tilauksille Maksuton palautus Toimitusaika 2–5 pv
Lukijakysymys: Minkä mittaiset housunlahkeiden tulisi olla Chelsea-nilkkureiden kanssa?
Chelsea-nilkkurit sopivat hyvin miehelle, joka haluaa pukeutua hienosti, mutta ei liian muodollisesti. Tyylineuvojana suosittelen usein Chelsea-nilkkureita miehille, jotka käyttävät usein tennareita, mutta haluaisivat käyttää niiden lisäksi myös muita kenkiä, jotka ovat hieman tyylikkäämmät, mutta tuntuvat kuitenkin yhä rennoilta.

Chelsea-nilkkurit asun osana

Chelsea-nilkkureista tuli suositut 1960-luvulla, sillä kengät olivat luonnollinen osa mods-alakulttuuria. Erityisen tyylikkäitä Chelsea-nilkkurit ovat mokkanahkaisina. Kengissä on nilkkaan ulottuva varsi paksuilla resoreilla, joiden avulla ne ovat helpot pukea jalkaan. Resorit toimivat samalla myös tyylikkäinä yksityiskohtina, jotka antavat kengille siistin olemuksen. Ruskeat nilkkurit sopivat käytettäväksi niin sinisten farkkujen kuin esimerkiksi vaaleiden, harmaiden, sinisten tai vihreiden chinojen kanssa. Mustat Chelsea-nilkkurit yhdessä mustien tai harmaiden housujen kanssa tuovat asuun hieman rock-vaikutteita. Sekä ruskeat että mustat sopivat myös erinomaisesti puvun kanssa tekemään asusta rennon oloisen. Tähän yhdistelmään lisäisimme mielellämme puvuntakin alle vielä ohuen pooloneuleen.

[SLIDER2 START]
[ARTNR='10716211r']
[ARTNR='11279111r']
[ARTNR='14060911r']
[ARTNR='11279211r']
[SLIDER2 STOPP]

Oikea lahkeenpituus Chelsea-nilkkureiden kanssa

Sitten lukijamme esittämään kysymykseen housujen lahkeenpituudesta Chelsea-nilkkureiden kanssa; Oikea pituus riippuu pitkälti omista mieltymyksistä ja myös lahkeenleveydestä. Osittain myös kengän varren ympärysmitalla on vaikutusta asiaan. Koska kyseessä on varrelliset kengät, voivat housunlahkeet olla hieman normaalia lyhyemmät. Siinä tapauksessa kengän varsi jää paremmin näkyviin. Huomioitavaa on kuitenkin, että kengän varren yläreunan tulee jäädä piiloon housunlahkeen alle.

brun kavaj med scarf
Brun kavaj, slips och näsduk

Chelsea-nilkkureidesi varren ympärysmitta vaikuttaa niin housunlahkeen leveyteen kuin pituuteen. Jos varsi on hyvin tiukka, voit käyttää kenkien kanssa halutessasi tiukkoja ja hieman lyhyempiä housuja. Jos taas kengän varsi on väljempää mallia, pitää housunlahkeen leveys olla suurempi kuin kengän varren ympärysmitta. Väljempien kenkien kanssa on myös tärkeämpää, että lahje peittää reilusti kengän varren yläreunan, jotta lahje ei jumitu kiinni kengän varteen.

[SLIDER2 START]
[ARTNR='12051011r']
[ARTNR='20266811r']
[ARTNR='19985911r']
[ARTNR='20428111r']
[SLIDER2 STOPP]
Chelsea-nilkkureiden kanssa voi hyvin käyttää myös housuja, joissa on pidemmät lahkeet, jotka ulottuvat reilusti kengän päälle. Tällöin lahkeeseen jää kuitenkin usein näkyviin taitos kengän varren yläreunan kohdalle ja pitkien lahkeiden kanssa suurin osa kengästä jää lahkeen alle piiloon. Jos lahkeet ovat vielä lisäksi leveät, voivat ne saada Chelsea-nilkkurit näyttämään hyvin kapeilta, sillä kengät istuvat resoriensa vuoksi jo normaalistikin melko tyköistuvasti jalkaa vasten.
Tähän lisäkseen ei ole vielä tullut kommentteja.
Nimi:
Sähköpostiosoite* (ei julkaista):
URL/blogiosoite:
kommenttia:
LÄHETÄ »
4.70/5 2417 Tuotearvostelua

Nopea toimitus!

Arto S

2025-12-24

Ostaja

2025-12-15

Smidigt

Elinor N

2025-12-17

Ostaja

2025-12-08

Nopea toimitus.

Jussi P

2025-12-13

Ostaja

2025-12-04

Hyvä tuote, nopea toimitus

Tomi R

2025-12-10

Ostaja

2025-12-01

Hieno takki.

Julius H

2025-12-08

Ostaja

2025-11-24

erittäin hyvä!

Oscari M

2025-12-07

Ostaja

2025-11-28

Fast delivery, quality product

Chenjie H

2025-12-03

Ostaja

2025-11-24

Laatu, nopeus, helppous

Marko H

2025-12-03

Ostaja

2025-11-24

Takki on todellakin slim fit. Ja kuten aina, nopea toimitus.

Jari T

2025-11-16

Ostaja

2025-11-07

Todella helppoa.

Mikko P

2025-11-05

Ostaja

2025-10-27

Hyvä laatu , nopea toimitus , helppous ostoksia tehdessä. Kaikinpuoli olemme todella tyytyväisiä.

Jessika B

2025-11-05

Ostaja

2025-10-27

Nopea toimitus ja tavara oli sitä mitä tilattiin.

Ari M

2025-10-18

Ostaja

2025-10-09

Nopea toimitus!

Aaro T

2025-10-07

Ostaja

2025-09-26

Nopea toimitus. Takki istuu hyvin ja mukavaa päällä. XL sopiva 182cm ja 75kg.

Katja P

2025-10-05

Ostaja

2025-09-26

Laadukas tuote, nopea toimitus, juuri oikea, mitä oli etsitty monta vuotta, suosittelen!

Aulikki L

2025-09-24

Ostaja

2025-09-15

Laadukas, painava ja tyylikäs. Koko vastaa normaalia.

Taneli M

2025-09-20

Ostaja

2025-09-11

Laadukkaat tuotteet ja nopea toimitus.

Peetu R

2025-09-14

Ostaja

2025-09-05

Todella hyvä tuotteen kuvaus. Pääsee todella lähelle netissä, ei aina, mutta pääsääntöisesti. Toimitus myös nopeaa!

Jussi J

2025-09-10

Ostaja

2025-09-01

Laadukas tuote ja nopea toimitus.

Peetu R

2025-09-05

Ostaja

2025-08-27

Laadukas tuote ja toimitus

Timo S

2025-09-04

Ostaja

2025-08-25

Taisi olla kolmen päivän toimitus, mikä on omissa kirjoissa super nopea

Kalle H

2025-09-04

Ostaja

2025-08-26

kaikki sujui hyvin.

Risto A

2025-09-01

Ostaja

2025-08-22

Kiitos!

Tapio K

2025-08-28

Ostaja

2025-08-19

Laadukas, mutta erittäin väljä mitoitus.

Peetu R

2025-08-28

Ostaja

2025-08-19

Very fast and reliable service. Haven't seen this before in Finland.

Ronald W

2025-08-27

Ostaja

2025-08-18

Kiva neuletakki siistiin arkipukeutumiseen

Antti A

2025-08-23

Ostaja

2025-08-14

Helppoa ja kivaa

Julius H

2025-08-17

Ostaja

2025-08-08

Laatutuotteet ja nopea toimitus. Monipuoliset maksuvaihtoehdot.

Marcelo L

2025-08-15

Ostaja

2025-08-06