Puvun ostamisesta tulee huomattavasti helpompaa ja miellyttävämpää, kun tiedät muutamia perusasioita siitä, kuinka puvun tulisi istua päällesi näyttääkseen hyvältä.
Teksti: mikael vallin kuvat: gustaf peterson
Julkaistu
20.1.2024
Ensinnäkin on tärkeää muistaa, että harvat puvut istuvat täydellisesti suoraa kaupan hyllyltä. Räätäli voi kuitenkin tehdä muutaman yksinkertaisen korjausompelun avulla puvusta hyvin istuvan. Tämä pari kymppiä on hyvä investointi, sillä muutosten vuoksi haluat käyttää pukuasi useammin ja se näyttää paremmalta päälläsi. Lue lisää räätälin tekemistä korjausompeluista täältä.
Yleisen väärinkäsityksen mukaan puvuntakin alle olisi mahduttava useita kerroksia vaatteita. Puvuntakin tulee kuitenkin istua vartalonmyötäisesti niin, että selän tai vyötärön kohdalle ei jää liikaa ylimääräistä kangasta, olematta kuitenkaan liian tiukka. Jos haluat käyttää ohutta neuletta puvuntakin alla, onnistuu se hyvin, vaikka puvuntakkisi istuisi tyköistuvasti niin kuin sen kuuluu.
Kuinka puvun tulisi istua päälle?
Lyhyesti lueteltuna voimme sanoa, että puvun tulisi istua seuraavalla tavalla:
- Olkasauman tulee päättyä pisteeseen, jossa olkapääsi vaihtuu käsivarteesi.
- Puvuntakin ei kuulu laskostua selkäpuolelta.
- Puvuntakin tulee istua tasaisesti miehustasta eikä nousta.
- Hihojen tulee päättyä ranteesi kohdalle niin, että paidan hihat näkyvät noin sentin verran puvuntakin hihan alta.
- Puvuntakki tulee voida napittaa kiinni ilman, että se kiristää tai on liian väljä.
- Housujen tulee pysyä ylhäällä ilman vyötä tai henkseleitä.
- Lahkeen tulee olla sopivan mittainen niin, että nilkkasi ei peity liikaa tai liian vähän.
Kuinka sinun tulisi seisoa pukua sovittaessasi?
Kun sovitat puvuntakkia, sinun tulisi seisoa rennosti käsivarret luonnollisesti roikkuen vartalosi sivuilla. Sinun ei kuulu ojentaa käsiä eteesi kokeillaksesi, kiristääkö pikkutakki selkäpuolelta.
Alla luettelemme asioita, joihin kannattaa kiinnittää huomiota pukua ostaessa. Moniin asioihin voi tehdä muutoksia helposti myös oston jälkeen, mutta muutaman asian olisi oltava kunnossa alusta alkaen.
1. Hartialeveys
Puvuntakin istuvuuden kannalta tärkein mitta on hartialeveys, joka mitataan suoraan olalta olalle. Olkasauman tulee päättyä suunnilleen siihen kohtaan, jossa olkapääsi pyöreä muoto loppuu ja käsivarren suora linja alkaa. Puvuntakeissa, joissa on pehmeämpi rakenne, voi sauma olla hieman ylempänä, kun taas jäykempirakenteisissa puvuntakeissa sauma voi olla hieman alempana. Tämän mitan olisi hyvä olla sopiva heti pukua ostettaessa. Taitava räätäli osaa tehdä tähänkin muutoksia, mutta se on melko hintava toimenpide.
2. Selkäpuolelle syntyvä laskos
Uutta puvuntakkia sovittaessa takin selkäpuolelle aivan kauluksen alapuolelle saattaa tulla pieniä laskoksia. Tämä johtuu käyttäjän ryhdistä ja siitä, että puvuntakin leikkaus on tehty sopimaan niin monelle vartalonmallille kuin mahdollista ja mahdollistamaan myös eteenpäin kallistuneen ryhdin. Räätäli saa poistettua nämä taitokset helpon ja edullisen toimenpiteen avulla.
3. Oikea rinnanympärys
Puvuntakin tulee istua tasaisesti miehustasta sen ollessa päälläsi. Jos takki niin sanotusti ”nousee” kaarelle, on puvuntakki liian pieni rinnan kohdalta ja sinun tulee valita kokoa isompi.
4. Hihat
Hihojen oikea mitta on äärimmäisen tärkeä, sillä liian pitkät hihat saavat koko puvuntakin näyttämään liian suurelta istuisi se muulta kuinka hyvin tahansa. Hihojen tulee päättyä ranteesi kohdalle niin, että paidan hihat näkyvät noin sentin verran puvuntakin hihan alta. Räätälin on tarvittaessa helppo lyhentää hihat oikean mittaisiksi.
5. Puvuntakin ympärys napin kohdalta
Puvuntakki tulee voida napittaa sinun seisoessasi ilman, että kangas kiristää tai jää liian väljäksi. Vaatteen tulee istua tyköistuvasti vyötärön kohdalta. Sillä ei ole mitään väliä, kuinka puvuntakki istuu napitettuna sinun istuessasi alas, sillä puvuntakin nappi avataan aina istuttaessa.
6. Housujen vyötärönympärys
Puvunhousujen tulee pysyä jalassa ilman vyötä. Muussa tapauksessa ne ovat liian väljät. Vyötärönympäryksen kavennus on yksi helpommista ja edullisimmista muutoksista, joita räätäli voi tehdä.
7. Housujen pituus ja lahkeen leveys
Housunlahkeiden lyhennys ja kavennus ovat melko yksinkertaisia ja edullisimpia muutoksia taitavan räätälin luona. Huomaathan, että jos housuja on lyhennettävä yli 5 cm, on niitä myös kavennettava, jotta housujen alkuperäinen leikkaus pysyy tasapainoisena. Jos housuissa on tarpeeksi kangasta, voi lahkeensuihin myös ommella halutessaan taitokset.
"Lähtökohtaisesti housunlahkeen mitta on sopiva, kun lahje yltää juuri ja juuri kengän päälle sinun seisoessasi."
Housunlahkeen tulee olla tarpeeksi väljä, etteivät prässit suoristu. Lahkeenpituus on makuasia ja yksi räätälille helpoimpia korjausompeluita.
I am extremely satisfied with the packaging, promptness and the product quality as well . I am looking forward to buying your products again! Thank you !
Donika I
2024-12-03
Ostaja
2024-11-23
Todella nopea toimitus
Susanna O
2024-12-02
Ostaja
2024-11-21
Nopea ja hyvä palvelu/toimitus
Aleksi K
2024-11-27
Ostaja
2024-11-15
Ostokokemukseni oli hyvä. Suosittelen!
Karl-Henrik P
2024-11-27
Ostaja
2024-11-17
Nopea palautus
Petteri S
2024-11-27
Ostaja
2024-11-16
Todella hyvät toimivat ja tyylikkäät sivut. Tuote tuli nopeasti perille ja oli juuri sitä mitä halusin ja mitä tuotekuvauksessa oli luvattu. 100% puuvilla college ilman mitään logoa, eipä ole nykyään helppo sellaista löytää! Teiltä löytyi ja vielä laadukkaan tuntuinen tuote! Tilaan varmasti uudestaan, kun tarpeita ilmenee.
Lili V
2024-11-25
Ostaja
2024-11-13
Takin tilaukseeta vastaanottamiseen meni todella nopeasti. Takki on kuvauksen mukainen ja olen hankintaan tyytyväinen!
Tero M
2024-11-25
Ostaja
2024-11-15
Kaikki toimi hyvin, nopea kuljetus, ei valitettavaa.
Vesa F
2024-11-20
Ostaja
2024-10-29
Hyvä palvelu!
Lauri M
2024-11-20
Ostaja
2024-11-08
Laadukkaat tuotteet ja nopea toimitus.
Pasi P
2024-11-20
Ostaja
2024-11-10
Helppo tilata, hyvä valikoima ja nopea toimitus.
Jari J
2024-11-20
Ostaja
2024-11-09
Paketti tuli nopeasti. Ostaminen oli helppoa.
Unto M
2024-11-19
Ostaja
2024-11-06
Toimitus olisi voinut olla hieman nopeampi.
Leo P
2024-11-18
Ostaja
2024-11-06
Täydellinen🙏🏻
Younass I
2024-11-18
Ostaja
2024-11-05
Tilaaminen sujui ongelmitta, tilauksen saapumisesta tiedotettiin asianmukaisesti, tuote saapui nopeasti ja sen pakkaamiseen oli käytetty erityistä huolta Pidin erityisesti personoidusta viestistä. Tärkeintä kuitenkin oli, että tuote on laadultaa erinomainen ja sain elvytettyä vanhat nahkakenkäni vielä käyttöön. Voin suositella tuotetta Saphir Medaille d'OrCordovan Creme 75 ml Neutral.
Minna E
2024-11-15
Ostaja
2024-11-03
Kaikki toimi 5 / 5.
rami h
2024-11-14
Ostaja
2024-11-04
Todella nopeaa ja laadukkaasti pakatut tuotteet.
Tommi T
2024-11-14
Ostaja
2024-11-05
Hyvä valikoima laadukkaita brandeja. Nopea toimitus. Suosittelen!
Juho V
2024-11-14
Ostaja
2024-11-04
Ihana merino pipo, nopea toimitus, kaunisti pakattu, suosittelen kaikille!
Magdalena P
2024-11-13
Ostaja
2024-11-02
Kaikki toimi sujuvasti.
Satu K
2024-11-13
Ostaja
2024-11-03
Good options for payment, delivery on time and the product was top quality. Everything worked smoothly. A happy customer who will return.
Jonas B
2024-11-11
Ostaja
2024-10-30
Huippu valikoima. Nopea toimitus
Sami H
2024-11-07
Ostaja
2024-10-28
Takki vastasi kaikin puolin odotuksia ja toimituksen nopeus yllätti positiivisesti. Suosittelen!
Minna K
2024-11-04
Ostaja
2024-10-24
Hyvä tuote suhteellisen edullisesti.
Atso T
2024-10-31
Ostaja
2024-10-22
Laatutavaraa nopeasti toimitettuna-
Raimo K
2024-10-30
Ostaja
2024-10-19
Hyvin järjestelty nettikauppa. Jouheva logistinen toimitus. Tyytyväinen.
ILARI K
2024-10-30
Ostaja
2024-10-21
Nopea toimitus, ei ole koskaan ollut muutenkaan huomautettavaa.
Antti S
2024-10-24
Ostaja
2024-10-15
Kaikki sujui hyvin😊
Susanna V
2024-10-21
Ostaja
2024-10-08
Very simple and good service. High quality of parking and product.
André P
2024-10-21
Ostaja
2024-10-08
Räätälöimme kokemuksesi!
CareOfCarl.fi käyttää evästeitä ja muuta teknologiaa pitääksemme verkkosivumme luotettavina ja turvallisina, mitataksemme niiden suorituskykyä, tarjotaksemme henkilökohtaisia ostokokemuksia ja personoitua.. Lue lisäämainontaa. Tätä varten keräämme tietoa käyttäjistä, heidän malleistaan ja laitteistaan. Jos valitset ”hyväksy”, hyväksyt tämän ja hyväksyt, että jaamme nämä tiedot kolmansille osapuolille, esim. markkinointikumppaneillemme. Tämä voi tarkoittaa, että tietojasi käytetään Yhdysvalloissa. Mikäli et suostu tähän, käytämme vain tärkeimpiä evästeitä, etkä valitettavasti saa henkilökohtaista sisältöä. Valitse ”muokkaa” saadaksesi lisätietoja ja hallitaksesi vaihtoehtojasi. Voit muuttaa toiveitasi milloin tahansa. Katso lisätietoja tietosuojakäytännöstämme.
HYVÄKSY VÄLTTÄMÄTTÖMÄT
MUOKKAA
HYVÄKSY
Alta löydät käyttämämme evästeet ja voit tehdä omat valintasi. Voit lukea lisää siitä, miten suhtaudumme evästeisiin täältä ja tietosuojasäännöistämme.
HYVÄKSY
Jotkut evästeet ovat välttämättömiä sivuston oikein toimimisen kannalta. Evästeitä esimerkiksi tarvitaan, jotta tuote voidaan lisätä ostoskoriin.
Käytämme useita erilaisia markkinointievästeitä markkinoidaksemme sekä verkkosivustoa että tuotteita. Evästekäytännöstämme voit lukea lisää tietosuojasäännöksistämme.
Pidämme tilastoja ja analysoimme verkkosivuston toimintaa kehittääksemme ja parantaaksemme sivua esimerkiksi Google Analyticsin avulla.
Käytännölliset evästeet parantavat sivuston sisältöä ja toimivuutta. Esimerkiksi ImBox, joka on työkalumme asiakasneuvontaan ja chattiin.
Käytämme evästeitä mukauttaaksemme valitut verkkosivuston osat vierailuasi varten. Esimerkiksi toiminto ”Omat mallivaatteeni”.
HYVÄKSY VÄLTTÄMÄTTÖMÄTTALLENNA JA SULJE
Choose your delivery country
Sverige
Sverige
Danmark
Norge
Suomi
Deutschland
Österreich
EU
Nederland
France
Schweiz
España
Italia
{
"SE": {
"content": "Välkommen till vår svenska butik. ",
"usp_list": [
"Fri frakt över 399 kr",
"Fri retur",
"1-3 dagars leverans"
],
"image": "https://www.careofcarl.com/dokument/bibliotek/Image/Bilder/Hemsida/Footer/country_select_SV.png",
"cta": "Välj ditt leveransland",
"button_text": "Byt land"
},
"IE": {
"content": "Welcome to our English store! Here's some specific information for international customers.",
"usp_list": [
"Free Delivery From €30",
"Free returns",
"No customs duties"
],
"image": "/dokument/bibliotek/Image/Bilder/Hemsida/Footer/country_select_EU.png",
"cta": "Choose your delivery country",
"button_text": "Change country"
},
"DK": {
"content": "Velkommen til vores danske butik! Her er nogle specifikke oplysninger for Danmark.",
"usp_list": [
"Fri fragt over 299;-",
"Fri retur",
"1-3 dages levering"
],
"image": "/dokument/bibliotek/Image/Bilder/Hemsida/Footer/country_select_DK.png",
"cta": "Vælg dit leveringsland",
"button_text": "Skift land"
},
"FI": {
"content": "Tervetuloa suomalaiseen kauppaamme! Tässä on tiettyjä tietoja Suomelle.",
"usp_list": [
"Ilmainen toimitus yli 30€ tilauksille",
"Maksuton palautus",
"Toimitusaika 2-5 pv"
],
"image": "/dokument/bibliotek/Image/Bilder/Hemsida/Footer/country_select_FI.png",
"cta": "Valitse toimitusmaasi",
"button_text": "Vaihda maata"
},
"NL": {
"content": "Welkom in onze Nederlandse winkel! Hier is wat specifieke informatie voor Nederland.",
"usp_list": [
"Gratis bezorging vanaf €30",
"Gratis retour",
"Geen inklaringskosten"
],
"image": "/dokument/bibliotek/Image/Bilder/Hemsida/Footer/country_select_NL.png",
"cta": "Kies uw bezorgland",
"button_text": "Verander van land"
},
"DE": {
"content": "Willkommen in unserem deutschen Shop! Hier sind einige spezifische Informationen für Deutschland.",
"usp_list": [
"Standardversand frei ab 30 Euro Bestellwert",
"Kostenlose Rücksendung",
"Keine Zollgebühren"
],
"image": "/dokument/bibliotek/Image/Bilder/Hemsida/Footer/country_select_DE.png",
"cta": "Wählen Sie Ihr Lieferland",
"button_text": "Land ändern"
},
"AT": {
"content": "Willkommen in unserem österreichischen Shop! Hier sind einige spezifische Informationen für Österreich.",
"usp_list": [
"Standardversand frei ab 30 Euro Bestellwert",
"Kostenlose Rücksendung",
"Keine Zollgebühren"
],
"image": "/dokument/bibliotek/Image/Bilder/Hemsida/Footer/country_select_AT.png",
"cta": "Wählen Sie Ihr Lieferland",
"button_text": "Land ändern"
},
"ES": {
"content": "¡Bienvenido a nuestra tienda española! Aquí tienes información específica para España.",
"usp_list": [
"Envío gratuito a partir de 30 €",
"Devoluciones gratuitas",
"Sin derechos de aduana"
],
"image": "/dokument/bibliotek/Image/Bilder/Hemsida/Footer/country_select_EU.png",
"cta": "Elija su país de entrega",
"button_text": "Cambiar país"
},
"FR": {
"content": "Bienvenue dans notre boutique française! Voici des informations spécifiques pour la France.",
"usp_list": [
"Livraison gratuite à partir de 30 €",
"Retours gratuits",
"Pas de frais de douane"
],
"image": "/dokument/bibliotek/Image/Bilder/Hemsida/Footer/country_select_EU.png",
"cta": "Choisissez votre pays de livraison",
"button_text": "Changer de pays"
},
"IT": {
"content": "Benvenuti nel nostro negozio italiano! Ecco alcune informazioni specifiche per l'Italia.",
"usp_list": [
"Spedizione gratuita oltre 30 €",
"Reso gratuito",
"Nessun dazio doganale"
],
"image": "/dokument/bibliotek/Image/Bilder/Hemsida/Footer/country_select_EU.png",
"cta": "Scegli il tuo paese di consegna",
"button_text": "Cambia paese"
},
"NO": {
"content": "Velkommen til vår norske butikk! Her er litt spesifikk informasjon for Norge.",
"usp_list": [
"Fri frakt over 399,-",
"Fri retur",
"1-4 dagers levering"
],
"image": "/dokument/bibliotek/Image/Bilder/Hemsida/Footer/country_select_NO.png",
"cta": "Velg ditt leveringsland",
"button_text": "Bytt land"
},
"GB": {
"content": "Welcome to our UK store! Here is some specific information for the United Kingdom.",
"usp_list": [
"Free shipping over £300",
"Free returns",
"1-2 days delivery"
],
"image": "/dokument/bibliotek/Image/Bilder/Hemsida/Footer/country_select_EU.png",
"cta": "Choose your delivery country",
"button_text": "Change country"
},
"CH": {
"content": "Willkommen in unserem Schweizer Shop! Hier sind einige spezifische Informationen für die Schweiz.",
"usp_list": [
"Gratis-Express-Versand ab 300 CHF",
"Kostenlose Rücksendung",
"Keine Zollgebühren"
],
"image": "/dokument/bibliotek/Image/Bilder/Hemsida/Footer/country_select_DE.png",
"cta": "Wählen Sie Ihr Lieferland",
"button_text": "Land ändern"
}
}