Kun tapaamme Kallen Kärretin tilalla, hieman Sorundan ulkopuolella, jonka hän ja hänen vaimonsa Brita Zackari osti muutama vuosi sitten, toivottaa hän meidät tervetulleeksi kaksi työkalua kädessään. ”Kävelen ympäriinsä ja kannan näitä ilman syytä” hän vitsailee ja heittää työkalut työpajaan. Saamme kuulla, että hän on todella kiinnostunut vaatteista, jota olemme tuoneet hänelle kuvauksia varten. Kalle kertoo, että hänen suuren kiinnostuksensa vaatteisiin, erityisesti USAsta ja Japanista tuleviin vaatteisiin, alkoi noin kymmenen vuotta sitten. ”Tuntuu, että löysin vihdoin tyylin, jota...” hän kerkeää sanoa, ennen kuin ankkaorkesteri ja koirien haukunta keskeyttää hänet. Kalle ja hänen perheensä teoriassa elättää itsensä täysin tilansa avulla. Mikäli muu perhe suostuisi syömään vain lihaa ja perunaa päivittäin, olisivat he pärjänneet hyvin, Kalle sanoo ja avaa oven talon oven, jossa kaakeliuuni, kahvit ja perheen metsästyskoira Kerstin odottaa meitä. Istumme sohvalle täytetyn villisian pään viereen ja jatkamme keskustelua.

Mitä teit ennen kuin näyit TV:ssä?

– Työskentelin mainoksien kanssa, tai tarkemmin copywriterinä, mainostoimistossa, jonka nimi oli Great Works. Työskentelin mm. David Sundinin ja Kristoffer Triumfin kanssa, jotka molemmat työskentelevät ihan eri hommissa nykyään. Ennen tätä ohjasin radiomainoksia sisareni kanssa tuotantoyhtiössä nimeltä Delorean. Olen tehnyt vaikka mitä, mutta tv-urani alkoi, kun aloin kirjottaa blogiani ”Stark som en björn, snabb som en örn”. Joku ajatteli, että blogistani olisi kiva tehdä tv-ohjelma ja ajastuksesta innostui myös SVT. Tästä syntyi ohjelma ”Svett och Etikett”, joka näytettiin ensimmäisen kerran vuonna 2014 ja nykyään teen vain tätä. Mitä ikinä tämä nyt onkaan.

Olet tehnyt jo seitsemän tv-ohjelmaa vuosien aikana. Onko tv:n tekeminen edelleen yhtä hauskaa?

– Joo! Kävi ilmi, että tämä oli juuri se mitä halusinkin tehdä. Ei tosin yhtään sitä, mitä olin suunnitellut. Minulla on tuuria, koska ”Svett och Etikett” ohjelman jälkeen olen saanut tehdä SVT:lle paljon erilaisia ohjelmia. Saamme kohta purkkiin kolmannen kauden ”Hjälp, vi har köpt en bondgård!” ohjelmaa, ja sen jälkeen en vielä oikeastaan tiedä. Tai kyllä, meillä on keskustelut kesken jostain uudesta. Tuntuu epäammattimaiselta puhua jostain, jota ei ole vielä päätetty, mutta sain vastikään kuulla projektista Mosambikissa, jossa he yrittävät pelastaa sarvikuonoja salametsästäjiltä. Olen todella innoissani tekemään asialle jotain.

Millaista oli muuttaa kaupungista maalle, ja vieläpä maatilalle?

– Olen viettänyt lapsuuteni lähellä maatilaamme, alle 10km päässä täältä. Kun olin nuori, halusin matkustaa kaupunkiin koko ajan. Unelmoin, että voisin asua kaupungissa, jossa ainakin olisi asfalttia. Vanhempani ovat akateemikkoja ja kotoisin Tukholmasta, mutta vastustivat kaupungistumista ja näin ollen asuimme maalla. Kun olin lukiossa, matkustin Tukholmaan jatkuvasti, sain työpaikan, muutin sinne, juhlin paljon ja tein kaikkea sellaista, josta olin silloin kiinnostunut. Olin 25-vuotias, kuin sain lapsen ja tajusin, etten halua asua enää kaupungissa. Silloin olin tosin jumissa työn ja kaiken muun takia. En usko, että ihmistä on tehty saamaan kaikki tarjoiltuna, vaan uskon meidän voivan paremmin, jos joudumme tekemään hieman töitä asioiden eteen. Esimerkiksi ruoka. Jos olet kasvattanut ruokasi itse, on se paljon hauskempaa syödä. Pääset lähemmäksi elämää, kun asut kuten me.

"Pääset lähemmäksi elämää, kun asut kuten me."

Oliko Brita yhtä innoissaan muuttaa maalle, kuin sinä?

– Brita on myös alun perin maalta kotoisin, mutta hänellä on hieman vahvempi vetovoima kaupunkiin kuin minulla. Hän on enemmän ekstrovertti ja saa energiaa sosiaalisista kontakteista ja muiden tapaamisesta. Minä väsyn siitä helpommin ja menen heti nukkumaan, kun olemme ollut kaupungissa. Mutta hän haluaa kuitenkin asua täällä tietysti, mutta ei ehkä niin vahvasti kuin minä. Mietin yksi päivä, että pitäisikö vain muuttaa takaisin kaupunkiin uudelleen, mutta olisin siellä varmaan todella tylsistynyt. Mitä minä siellä tekisin?

Siitä saisi ehkä uuden tv-ohjelman?

– Haha, niinpä. ”Eristyksissä” tai ”Vankina omassa kodissani” voisi olla ohjelman nimi. Se on luultavasti silloin, kun alat kuunnella vinyyleitä ja ostaa kalliita kaiuttimia tai vaipua syvään alkoholismiin ja kirjoittaa vihamielisiä kommentteja internetissä, tyyliin.

Asiasta kukkaruukkuun. Miten kuvailisit suhdettasi vaatteisiin?

– Tykkäsin aina pukeutua, kun olin nuori. Kun olin vaihto-oppilaana USAssa, puin hameen housujeni päälle ensimmäisenä päivänä high schoolissa, koska halusin erottua joukosta. Outoa kylläkin, mutta sain tästä huolimatta kavereita. Kun sain lapsia, kiinnostuin muista asioista ja näin ollen kiinnostus vaatteisiin jäi hieman taka-alalle. Vuonna 2010 kiinnostuin taas vaatteista ”out of the blue”. Tuntuu, että löysin silloin muodin, joka sopii kaltaisilleni ihmisille, mitä en ollut ennen löytänyt. Muoti parrakkaille, lihaksikkaille miehille, jotka ajattelevat itsensä olevan jonkun laisia pelastajia. Tyyliin amerikkalainen isä-muoti. Pidän ajatuksesta vaatteista, jotka näyttävät samalta kuin ne ovat aina näyttäneet. Joku on joskus keksinyt täydellisen takin, ja pidän ideasta, että se näyttää edelleen samalta kuin se on aina näyttänyt. Nautin myös paljon amerikkalaisesta kulttuurista, kuten musiikista ja kirjoista. Minua kiinnostavat vaatteet ovat eräänlainen jatke tälle ja mielestäni tyylini sopii minulle aika hyvin.

"Pidän ajatuksesta vaatteista, jotka näyttävät samalta kuin ne ovat aina näyttäneet."

Luin jostain, että isäsi sytytti yhden paidoistasi tuleen ollessasi pieni, vain koska paidassa luki USA. Onko lapsuutesi vaikuttanut tapaasi pukeutua nykyään?

– Minusta on tullut hyvin amerikkalaistyylinen, mitä tulee vaatteisiini, joten ehkä siksi haha. Ei vaan, se on ehkä hieman kaukaa haettua. Luulen, että kiinnostukseni vaatteisiin on saanut inspiraationsa Cormac McCarthyn lukemisesta ja Bruce Springsteenin kuuntelemisesta.

Onko sinulla joku vaate, joka on erityisen lähellä sydäntäsi?

– Selkein esimerkki on Carhartt –housuni. Malli B01. Saan näistä kysymyksiä Instagramissa 4-5 kertaa viikossa. Yhden parin heitin juuri pois, jotka ostin 20 vuotta sitten, mutta muuten minulla on muutama pari, jotka ovat kaikki elämänsä eri vaiheissa jäämässä tiensä päähän. Tykkään, kun vaatteet ovat kulutetun näköisiä, mutta siinä kestää kyllä yleensä todella kauan. Ei pitäisi myöskään ajatella, että ”nyt aion kuluttaa tämän vaatteen”. Mielestäni vaatetta tulisi omistaa ja käyttää niin pitkään kuin mahdollista. Ostin moottoripyörätakin merkiltä Eastman Leaher, ja ideani oli, että takki kestäisi niin pitkään, että lapseni voisi periä sen ja että kulutukset olisi minun ajaltani. Sama idea minulla oli tätä maatilaa ostaessani, että se toimisi kokoontumispaikkana perheen tuleville sukupolville. Niin se vain on perheviljelmillä ja esimerkiksi farkuilla. Joku aina ostaa farkut ensimmäisenä ja käyttää niitä kunnes ne on täydelliset.

Ostatko mielummin uutta vaatetta vintagen sijaan, jotta voit kuluttaa vaatteen itse?

– Kyllä! Ostan tietysti joskus myös vintagea, mutta se tuntuu huijaukselta jostain syystä. Mielestäni on hullua ostaa jo valmiiksi kulutetut housut. Ne kestävät tietysti pidempään, jos ostat ne alun perin uutena.

Onko tyylisi muuttunut siitä, kun asuitte Tukholmassa?

– Kyllä, siitä on ehkä tullut huolimattomampi. Hieman enemmän käytännöllinen, japanilaiset bootsit ovat vaihtuneet kumisaappaiksi ja toisen maailmansodan lippikset ovat vaihtuneet otsalamppuihin.

Sinä ja Brita olette perustaneet oman lifestyle -tuotemerkin. Kerro lisää!

– Joo, kyllä! Tuotemerkin nimi on Kärret, juuri kuten maatilamme. Kaikki alkoi siitä, kun saimme todella paljon kysymyksiä mitä tuotteita oikein käytämme. Tuntui hyvältä tehdä jotain omaa, mitä voimme näyttää. Sekä minulla että Britalla on melko mielikuvituksellinen tyyli ja pukeudumme vaatteisiin, jotka toimivat täällä ja sopivat elämäntyyliimme. Julkaisemme muun muassa puukenkiä ja työmiestakkeja. Ajattele tyyliin hirvijahtia pohjoisessa 1970-luvulla. Takissa on sairaan suuret taskut ja on todella käytännöllinen. Taskuihin mahtuu tyyliin koiranpentuja, perunoita, munia ja vaikka kokonainen ihmislapsi. Kaikki.

Tv-ohjelmien ja uuden tuotemerkin lisäksi, mita muuta puuhaat?

– Olemme juuri lanseeranneet ”prepping”-laatikon. Teen podcastia, jonka nimi on ”I väntan på katastrofen”, joka kertoo valmistautumisesta. Ihmiset ovat nykyään melko erillään esimerkiksi siitä, mistä ruoka ja lämpö tulevat. Se tekee kaikesta erittäin haavoittuvaista erityisesti kriisitilanteessa. Se oli aika selkeää pandemian alussa, kun kaikki hamstrasivat vessapaperia, eikä moni ollut valmistautunut päivää pidemmälle. Tämän laatikon ja podcastin avulla haluamme yrittää valmistaa ihmisiä jonkunlaisella itsetuntemuksella, jotta moni voi korjata asioita itse. Korjasin esimerkiksi itse lämpöpatterin kotona, koska putkimies ei päässyt tänne ennen ensi viikkoa. Se ei ole niin vaikeaa ja onnistumisesta saa ihan mieletöntä itsevarmuutta. Se, mitä haluan ihmisten tajuavan, on, että aika paljoon pystymme ihan itse. Tämän lisäksi kaikilla pitäisi olla kotona ruokaa ainakin viikoksi, mutta tämä on totuus aika harvalla. Sillä, kuinka paljon pastaa minulla on kotona ei ole mitään väliä, jos jotain tapahtuu, ellei kaikki muutkin voi syödä. Tämän vuoksi teille tämän laatikon, jossa on ruokaa viikoksi.

Lopuksi: Jos saisit suositella mitä tahansa lukijoillemme, mitä se olisi?

– Suosittelisin kaikkia treenaamaan, viljelemään jotain ja meditoimaan.

Meditoitko paljon vai?

– En, mutta toivoisin, että meditoisin!